keskiviikko, 22. huhtikuu 2009

Aika ei riitä blogin ylläpitoon

Eli nyt on kerääntynyt liikaa blogeja ja jotain on vaan karsittava pois. Muutenkaan en oikein ole sinut enää vuodatuksen kanssa kun tätäkin nyt toistamiseen kirjoittelen. Esikatselun valinta kun tyhjensi tilan.

Jatkossa toki puutarhakuvia ja muitakin kukkaiskuvia tulen julkaisemaan mutta se tapahtuu luontoblogini puolella. Siellä kun pyörii se Today's Flowers haasteleikki sunnuntaisin. Tosin osallistun siihen ainakin kesän aikana varmasti vasta maanantaisin milloin kaupungissa olen.

_MG_5989.jpg
Siispä tämän hieman vielä karun näköisen kivikkomme myötä siirtyy tämä blogi nyt historiaan. Tervetuloa kuitenkin luontoblogini puolelle. Sinne pääsee sivupalkissa olevaa nappia napsauttamalla.

Jos on heitä ketkä eivät ole muissa blogeissani käyneet eivätkä haluakaan niin toivottelen oikein hyvää jatkoa kaikin puolin. Muut toivon tapaavani siellä toisella puolella jatkossa.

 

keskiviikko, 15. huhtikuu 2009

Pääsiäisen silmänilot mökillä

Lumi oli kokonaan poissa ja niin sitä pääsi ruohomaton haravointihommiin. Ihan kamala määrä sammalta tullut talven aikana. Pakko seuraavalla kerralla kalkita oikein isosti koko ruohomatto. Vaan olipa lumipisarat kukassa ja muutama krookuskin. Tulppaaninlehtiä oli runsaasti kunnolla jo esillä ja samaten pääsisäisliljojen lehtiä. Yksi pieni scillan nuppukin näkyi jo. Tässä ikuistamani ihanuudet kuvissa.

IMG_3960.jpg
Lumipisara lähikuvassa

IMG_4185.jpg
Scillan nuppuja

IMG_4135.jpg
Lilan krookuksen nuppu, joka ei auennut pilvisen ilman vuoksi

IMG_3974.jpg
Valkoisia krookuksia, joista osa vähän aukeni keskellä päivää

IMG_3942.jpg
Tässä yksi niistä

IMG_3930.jpg
Näitä punaisia tulppaaninlehtiä oli jo kymmenittäin työntyneet mullasta ylös

IMG_4545.jpg
Nämä pienet maksaruohot olivat myös tehneet paljon suloisia pieniä ruusukkeita, jollaisina ne aloittavat uuden kasvunsa. Kukkia ne eivät ole.

IMG_3932.jpg
Olihan meillä mukana pääsiäisen kunniaksi myös ostettuna pata pikkuliljoja jotka koristivat ulkopöytää. Otin ne tosin kaupunkiin ja nyt ne tulla pihalla piristävät muuten kukatonta pihaa.

 

lauantai, 4. huhtikuu 2009

Kevät puhalsi tämänkin blogin henkiin

Kevät on tullut luokseni humisten viime päivinä. Sormet kihelmöi päästä multaan sorkkimaan. Pahimmat angstini purin istuttamalla paprikansiemeniä ikkunalaudalle. Heti kohta laitan samettiruusuja itämään keittiönpöydälle. Huhtikuu on todella huminoinut nyt pari kolme päivää. Kotiin olen kantanut tulppaaneja, miniruusuja ja pääsiäiskaktuksen. Näitäkin olen tietty kuvaillut.

Suurin ihmetys minulle on kuitenkin mullasta tinasotilaiden tapaan sojottavat krookuksen alut. Varsinkin kun ne sieltä jään ja lumen alta löytyi, jota kyllästyneenä koko aineeseen aloin nyrkillä hakata niin että se mureni. Palat sitten heivasin sivulle muurin kupeessa olevasta kukkapenkistä. Minä kun luulin että syksyllä hiirulaiset olivat syöneet ihan jokaisen krookukseni. Eivät siis ole ihan kaikkia tuhonneet mutta viime keväistä loistoa tuskin tulee olemaan.

Tässä muutama noista ihanista pikku aluista:

IMG_2930.jpg

IMG_2925.jpg

Myös hostat ovat tehneet mojovat mukulat maan päälle ja hieman nekin jo vihertää

IMG_2935.jpg

Ainakin yksi ulkona talvehtineista miniruusuistanikin elää. Siitä todisteena tämä aivan minimaalinen punainen lehtinuppu

IMG_2938.jpg

Tässä sitten pari kuvaa ihan oikeista kukista. Ensin eilen ostamani pieni pääsiäiskaktukseni.

IMG_3043.jpg

Tässä taas muita kukkia, joita olen kotiin kannellut

IMG_2332.jpg

Eipä tässä muuta kuin oikein hyvää kevättä vaan itsekullekin.

torstai, 26. helmikuu 2009

Punainen kollaasi

Blogimaailmassa pyörii eriväristen kollaasien tekemishaasteet. Tämän viikon väri on punainen. En ole pahemmin muuten ehtinyt osallistua mutta tulipa tehtyä punakollaasi niin eikun häiristemään tämän blogin talviunta sillä nyt.

Jos kollaasien teko kiinnostaa ja haluat osallistua voit painaa alla olevaa nappia ja lisätä sitten oman panoksesi haasteleikkiin mukaan:

Photobucket

 

keskiviikko, 21. tammikuu 2009

Talviuni jatkuu

On siis tämä blogi hieman lepotilassa tällä hetkellä vaikka koirablogi ja luontoblogi kumpainenkin ovat aktiivisia talvisinkin. On kuitenkin laitettava tänne kuvia ihanasta Gladioluksestani joka edelleenkin kukkii hienosti. Juuri viimeinenkin nuppu aukesi ja kohta sen loisto on muisto vain. Siksi ikuistan sen tänne.

Täällä voin ainakin käydä katsomassa näitä komeita kukkia vielä pitkään.