Pitkään olen jättänyt tämän blogin vailla huomiota. Nyt kun marraskuun pimeys ja harmaus on kaikkialla läsnä on ehkä aika muistella sitä mennyttä kesää.

Tässä siis kesän muistoja kaupunkiperspektiivistä katsottuna.

Hopeanuput.jpg


Menestyksellä ulkolaatikossa talvehtineen Hopealehden nuppuja kesäkuussa. Tämä kasvihan kukkii vasta toisena vuotenaan ja siksi ei yleisesti Suomessa koskaan kuki. Sitähän pidetään vallan kesäkasvina pelkästään. Vaan viime talvihan ei ollut mikään talvi näin suomalaisen mittapuun mukaan ja siten nämä kestivät elossa kevääseen asti, jolloin alkoi uusi kasvukausi. Mitenköhän ensi talvena nämä pärjäävät?

Kotipihanheinakuu3.jpg
Tässä sitten täydessä kukasaan. Kukintoja riitti heinäkuusta lokakuuhun ja siemeniäkin sain kerättyä siltä varalta että tämä talvi vie mennessään nuo kasvit.

PihanLokakuu5.jpg
Lokakuun lopulla viimeinenkin kukinto alkoi kuihtumaan pois.

Kotipiha310708_3.jpg
Myös pieni punainen ruukkuruusu selvisi talvesta ulkopihallani ja kukki näin kauniisti heti juhannuksen jälkeen ja elokuun loppuun saakka. Ostin myös lisää keltaisia ruukkuruusuja tuon ruusun taakse ja nekin kukkivat vielä lokakuun alkuun asti.

Ruukkuruusu.jpg
Heinäkuussa...

Keltaruusut1.jpg
...elokuussa...

PihanLokakuu3.jpg
...ja syyskuussa

Daalioita oli minulla laatikoissa tänäkin vuonna.

Daalioita1.jpg

Daalioita.jpg

Kesapaiva2.jpg

Keltadaalia.jpg
Yksittäinen kukka lähikuvassa

Kotipiha310708_2.jpg
Tässä ollaan jo syyskuussa ja vähän rupsahtaneeltahan tuo näyttää kovin sateisen periodin johdosta.

PihanLokakuu1.jpg
Toisaalta tämän kukan ikuistin lokakuussa. Vaan olivathan ilmatkin olleet tuolloin oikein mukavat parikin viikkoa.

Kotipihalla.jpg
Tässä osa takaseinustaa, jossa kasvaa myös pieni kuusi jonka latvuston olen leikannut jotta se pysyisi matalana. Tänä vuonna se teki kyllä pitkät vuosikasvut mutta tulihan se kevätkin jo kovin varhain. Siellä daalioiden takana ovat valkoiset tähtisilmät.

Tahtisilmat.jpg
Tämä kuva varmasti havainnollistaa miksi kukan nimi on juuri Tähtisilmä. Kukkiminen ei kylläkään ollut runsasta sateiden vuoksi mutta nyt tuo on vielä laatikossaan kuin tuuhea vihreä pensas täysin freeshin näköisenä.

Krokus120408_1.jpg
Pihamuurini ulkopuolinen lookki huhtikuun lopulla...

Pihapenkki.jpg
...ja sitten kesällä. Valkoisetn kukkien nimeä en muista. Keltaiset ovat matalakasvuisia samettiruusuja. Ensi kevääksi ei kannata krookuksia odotellakaan. Hiiret kaivoivat ne kaikki sipulit ylös ja söivät pois.

Koriorvokki.jpg
Orvokit kuuluvat jokavuotiseen valikoimaan kun niitä voi istutella ulos jo niin varhain. Kerran ne kesällä leikkasin alas ja siten ne kukkivat vielä kauniisti elokuussakin.

PihanLokakuu2.jpg
Sen jälkeen kyllä rupsahtivat nopeasti ja istutin muutaman ylikasvaneen niistä tuohon kuusen juurelle. Loput heitin pois. Vaan lokakuussa yksi niistä kuitenkin vielä sitkeästi kukki kolmannen kerran.

Kotipiha310708_1.jpg
Myös pelargoniat kuuluvat vakkareihin. Ovathan ne niin vaatimattomia kasvupaikan, ilman ja jopa lannoituksen suhteen. Tämäkin kukki ahkerasti kesäkuusta marraskuuhun talvehdittuaan sisätiloissa. Nyt se asustaa jo sisätiloissa taas.

KotipihaKesa08_5.jpg
Lähikuva otettu illan hämärässä

Sateenjalkeen.jpg
Sateen kastelemat terälehdet

PihanLokakuu.jpg
Lokakuussa

Kotipiha310708_4.jpg
Myös itse siemenistä kasvatetut samettiruusut kuuluvat jokavuotiseen valikoimaani. Nekin ovat niin kiitollisia kun kerran kukkimaan alkavat niin sitten kukkivatkin pitkään keleistä huolimatta.

Kotipiha310708_6.jpg
Myös eräät sisäkasvit saivat viettää kesänsä ulkosalla. Tuon jouluruusun olenkin nyt istuttanut ulkolaatikkoon. Lehdet se heti tiputtikin mutta saapa nehdä tekeekö uudet ensi kesänä. Sen pitäisi viihtyessään kukkia valkoisin kukin.

Kotipihanheinakuu2.jpg
Talvilintujen ruokintapömpelin valloitti naapurin puolelta kurouttautuneet humalat. Tosin tuo pömpeli on tuossa vähän toimettomana kun se ruokinta on taloyhtiössämme kielletty heti kun se lintuinfluenssapelko kävi ensimmäisen kerran kuumana parisen vuotta sitten, mikä kyllä minua toisaalta harmittaa. Kernaasti niitä pikkuisia ja myös oraviakin, jotka kävi rosvoamisreissuilla, ruokkisin talven aikana. Hauska niiden vimmellystä oli katsella.

Sateenjalkeen1.jpg
Pikku pihallani kasvaa myös muurin kupeessa varjossakin viihtyvät kuunliljat. Lehdet ovat erinomaisen reheviä mutta kukkiminen jää harvaksi. Tässä yksi niiden lehdistä sateen jälkeen. Sen lisäksi on noita Kotkansiipi saniaisia pari ja yksi hullun lailla kasvava Timanttituija, jota joudun rankalla kädellä leikkelemään joka kesä.

Kotipiha310708_8.jpg
Pation puoli viimeinen päivä heinäkuuta

Sitten pieni katsaus tuonne muurin ulkopuolelle yleisille alueille:

080608_31.jpg
Ruusuja

06062008_2.jpg
Kerrottu ruusu lähikuvassa

KoristepensasPink.jpg
Naapuritalon nurkalla kasvava koristepensas. Ihannat kukinnot vaan nimeä en ole pensaalle löytänyt.

Kotipiha310708_7.jpg
Oman talon nurkkauksen syyshortensia pensaat kukassa.

Paneelit.jpg
Ja sitten se tuli...marraskuu

Kotikasvit1.jpg
Pitää nyt vain nauttia ikkunlaudalla kukkivasta St Pauliasta.

Sellaisia kesän ja vähän syksynkin muistoja tarjosin tällä kertaa.